Kaakkois-Suomen taidetoimikunta toimii Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa ja on osa valtion taidehallintoa. Edistämme toimialueellamme taiteellisen työskentelyn edellytyksiä ja olosuhteita sekä kansainvälistä toimintaa.

Jaamme apurahoja ja avustuksia alueemme taiteilijoille, taidealan järjestöille ja tapahtumien järjestäjille. Taiteilijoilla on myös mahdollisuus hakea vierailijaksi residenssiimme Berliiniin.

Palveluksessamme työskentelee kerrallaan 2-3 läänintaiteilijaa, jotka toimivat Kaakkois-Suomen alueella ja ovat mukana tukemassa ja toteuttamassa alueemme taiteellista toimintaa.  

Hyvinvointia tuettiin monikulttuurisesta toiminnasta tanssiin ja paukkeeseen

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta tuki Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia –avustuksilla laajaa kirjoa alueellisesti tärkeätä ja valtakunnallisesti merkittävää toimintaa. Tuettavien hankkeiden...

Läs mer

TORI -näyttelyn hakua jatkettu 6.3.2012 asti

TORI - Oon kaupungissa 2012 on Lahden torille ja sen ympäristöön elokuussa 2012 esille tuleva kuratoitu näyttely, joka pohtii kaupunkien kehitystä ja kaupunkitilan muutosta.

Läs mer

Rihmastosta iloa kirjoittamiseesi

Tarvitsetko kommentteja kirjoittamiseesi, haluatko samanmielisten seuraa myös netissä? Etsitkö nettijulkaisumahdollisuutta? Haluatko rohkaisua ja neuvoja? Lukea uutisia kirjallisuudesta ja...

Läs mer

Taidetoimikunta painotti päätöksissään taiteilijoiden työskentelyapurahoja

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta päätti vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 25.1.2012 apurahoista. Hakemusten perusteella myönnettiin yhteensä 256 360,40€ apurahoja ja avustuksia oheisen päätöslistan...

Läs mer

NowHere Finland 2012 − ympäristömyötäisen muotoilun näyttely avautuu Jyväskylässä 28. tammikuuta

Sanomalehden painopellistä tehty valaisin, luonnonturkiksesta valmistettu huivi, ekologiset ruumisarkut, löytöesineistä valmistetut korut, kampus-jopo – tätä ja paljon muuta on luvassa, kun NowHere...

Läs mer

Berliinin residenssiin haku päättyy 29. helmikuuta

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta julistaa Berliinin residenssin haettavaksi. Vuonna 2012 residenssi on varattavissa huhtikuusta kesäkuuhun (31.3. - 30.6). ja joulukuussa (8.12. - 5.1.).

Läs mer

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia edistetään avustuksilla ja teemaviikolla

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta julistaa avustuksia Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -tyyppiseen toimintaan. Haku päättyy tammikuun lopussa. Tämän lisäksi alueelliset taidetoimikunnat...

Läs mer

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta palkitsi kirjailija Irja Sinivaaran ja kuvataiteilija Teemu Korpelan

Kaakkois-Suomen vuoden 2011 taidepalkinnot ja uusi taiteen puolesta –tunnustuspalkinto jaettiin 14. joulukuuta Kouvolassa. Taidepalkinnon − kunniakirjan ja 4 000 euron palkintosumman − sai kirjailija...

Läs mer

Taidelainaamo -toiminta jatkaa Kouvolassa vielä joulukuunkin

Suuren suosion saanut Taidelainaamo -toiminta jatkaa Kouvolassa vielä joulukuunkin, että nyt on kaikkien mahdollisuus hankkia lahjaksi itselleen, sukulaisilleen, rakkaimmilleen,...

Läs mer

Ilot, toiveet ja surut jaetaan

Ilot, toiveet ja surut jaetaan valokuvaesityksen ja rummutuksen voimalla! Nuorten yhteisötaiteellinen performanssi Lastenoikeuksien päivänä 20.11.2011 Dream Wall 2027 - miltä maailma...

Läs mer

Kontakt

Sydöstra Finlands konstkommission
Hallituskatu 7 D
45100  Kouvola
Karta
tfn 0400750742
petri.pietilainen@minedu.fi