Uudenmaan taidetoimikunta
Uudenmaan taidetoimikunta edistää taiteen ammatillista harjoittamista ja harrastamista Uudellamaalla. Osana valtion taidehallintoa jaamme apurahoja ja avustuksia alueemme ammattitaiteilijoille ja yhteisöille. Yhteistyökumppaneitamme ovat alueemme taidelaitokset, yhdistykset, järjestöt, koulut, kunnat, maakunnan liitto ja aluehallintoviranomaiset. Hankkeillamme tuemme taidetoimijoiden asemaa niin Uudellamaalla kuin kansainvälisestikin.
Toimikunnassa työskentelee tällä hetkellä sarjakuvan, monikulttuurisuuden ja muotoilukasvatuksen läänintaiteilijat.
Uusi ja raikas Uudenmaan taidetoimikunnan toimittama näyttelytilaopas 2012 on julkaistu. Oppaan tarkoitus on edistää näyttelytoimintaa ja sen suunnittelua Uudellamaalla. Opas on suunnattu...
Suomalais-tanskalainen näyttely kurkistaa onnellisten ihmisten pääkaupinkiin, Kööpenhaminan.
Ministeri Arhinmäki esitteli Taiteen edistämiskeskusta koskevan lain valmisteluvaihetta tiedotustilaisuudessa 16. toukokuuta Säätytalolla.
Taiteen keskustoimikunta ja taidetoimikunnat tukivat viime vuonna taiteellista toimintaa yhteensä yli 33 miljoonalla eurolla. Pääosa tästä, runsaat 30 miljoonaa on apurahoja ja avustuksia, jotka...
Uudenmaan taidetoimikunta järjestää toimipisteessään avoimet ovet keskiviikkona 30.5. klo 14–17.
Hakemuksia saapui yhteensä 65 ja residenssi myönnettiin 15 taiteilijalle. Molemmat residenssit ovat täynnä vuoden 2012 loppuun.
Taiteen keskustoimikunnan ja alueellisten taidetoimikuntien puhelinnumerot muuttuvat 7.5. alkaen. Maneesikadun asiakaspalvelun uusi numero on 0295 330 700.
Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien vuosittain jakamat valtion taiteilija-apurahat ovat merkittävin yksittäisten taiteilijoiden työskentelyn tukemiseen kohdistettu valtion...