Taiteilijaprofessorit
Taiteen keskustoimikunta on nimittänyt nykyiset taiteilijaprofessorit valtion taidetoimikuntien esittämistä henkilöistä viiden vuoden ajaksi. Virkaan nimitettävältä on edellytetty, että häntä voidaan siihenastisen toimintansa perusteella pitää erityisen etevänä taiteenharjoittajana.
Taiteilijaprofessori tekee oman alansa luovaa taiteellista työtä. Hän voi myös luennoida korkeakouluissa ja antaa opetusta taiteilijoille.
Vuonna 2010 eduskunta päätti muuttaa taiteilijaprofessorin virat taiteilija-apurahoiksi. Muutos toteutetaan vähitellen sitä mukaa kuin määräaikaiset virkasuhteet päättyvät. Kuusi virkaa on jo ehditty muuttaa enintään 10-vuotisiksi apurahoiksi, joiden saajat voivat käyttää taiteilijaprofessorin nimikettä.
Taiteilijaprofessorin viran palkka on noin 3 200 euroa kuukaudessa.
Taiteilijaprofessorit
Kirjallisuus
Juva Kersti, suomentaja
1.9.2008-31.8.2013
Näyttämötaide
Hirvikoski Reija, lavastus- ja pukusuunnittelija
1.9.2009-31.8.2014
Rakennustaide
Koponen Olavi, arkkitehti
1.9.2008-31.8.2013
Tanssitaide
Kvarnström Kenneth, koreografi
1.9.2008-31.8.2013
Valokuvataide
Vainio Marjukka, valokuvataiteilija
1.9.2009-31.8.2014
Yhteystiedot
Maneesikatu 7
00171 Helsinki
Kartta
puh. 0295330700
tkt-asiakaspalvelu@minedu.fi