Taiteen keskustoimikunta

Taiteen keskustoimikunta koordinoi eri taiteenalojen ja alueiden kokonaisuutta. Se toimii yhdyssiteenä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä alueellisten ja valtion taidetoimikuntien välillä ja laatii vuosittain ehdotuksen valtion talousarvioon otettaviksi taiteen edistämisen määrärahoiksi.

Taidekentän elinehtona on jatkuva kulttuuriset ja maantieteelliset rajat ylittävä vuoropuhelu. Keskustoimikunta tukee taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta monin tavoin. Se jakaa matka- ja residenssiapurahoja taiteilijoille, jotka lähtevät ulkomaisiin residensseihin tai osallistuvat merkittäviin kansainvälisiin taidehankkeisiin. Toimikunta avustaa myös Helsingin kansainvälisen taiteilijaohjelman HIAP:n residenssitoimintaa.

Kaikkiaan Taiteen keskustoimikunta jakaa kansainväliseen kulttuurivientiin ja -vaihtoon sekä residenssitoimintaan ja matkoihin noin 900 000 euroa vuodessa.

Toimikunta tukee myös kotimaisten taiteilijaresidenssien toimintaa sekä sellaisia hankkeita, jotka jäävät muiden tukimuotojen ulkopuolelle. Taiteen keskustoimikunnan jakamien taiteilija-apurahojen turvin työskentelee vuosittain parikymmentä monitaiteen edustajaa ja kymmenkunta arvostelijaa.

Keskustoimikunta päättää vuosittain lastenkulttuurin ja taiteen valtionpalkinnoista sekä antaa ministeriölle asiantuntijalausuntonsa taiteilijaeläkehakemuksista ja kulttuuritapahtumien tuesta.

Taiteen keskustoimikunta koostuu valtion taidetoimikuntien puheenjohtajista sekä kuudesta valtioneuvoston määräämästä lisäjäsenestä.

Taiteen keskustoimikunta 2010 - 2012

Puheenjohtaja (2012)
Piia Rantala-Korhonen, FM, Espoo

Varapuheenjohtaja
Tuula-Liina Varis, kirjailija, Joensuu

Jäsenet
Ahti Ahonen, teatterinjohtaja, Oulu
Päivi Bergroth, sisustusarkkitehti, Helsinki
Minna Heikinaho, KuM, kuvataiteilija, Helsinki
Tuovi Hippeläinen, kuvataiteilija, valokuvaaja, Helsinki
Ann-Sofi Isaksson, kulttuuripäällikkö, Länsi-Turunmaa
Sari Lakso, tanssitaiteen maisteri, tanssitaiteilija, Helsinki
Mikko Paakkola, taidemaalari, Turku
Alfonso Padilla, FT, dosentti, musiikintutkija, Helsinki
Pertti Paltila, asiamies, Tampere
Markus Seppänen, arkkitehti, Tampere
Marjo Valve, tuottaja-ohjaaja, Joensuu
Pekka Vapaavuori, musiikin tohtori, Kuopio
Hannele Yrjö-Koskinen, toiminnanjohtaja, Launonen

Sihteeri
Esa Rantanen, pääsihteeri
p. 0295 330 720
esa.rantanen@minedu.fi

Yhteystiedot

Taiteen keskustoimikunta

Maneesikatu 7
PL 293 Helsinki
 
Pääsihteeri
Esa Rantanen
p. 0295 330 720
esa.rantanen(at)minedu.fi