Rahoitus ja tulosohjaus

Taiteen keskustoimikunta jakaa vuosittain runsaat 30 miljoonaa euroa taiteilijoille ja yhteisöille apurahoina ja avustuksina. Saajia on vuosittain noin 3500. Opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa varat Taiteen keskustoimikunnalle. Summa on kahdeksan prosenttia koko taidebudjetista. Apurahoista ja avustuksista päättävät Taiteen keskustoimikunta ja sen jaostot, valtion taidetoimikunnat ja alueelliset taidetoimikunnat sekä apurahalautakunnat.

Suurin osa Taiteen keskustoimikunnan eri toimielinten jakamista apurahoista ja avustuksista tulee veikkausvoittovaroista. Ministeriö päättää vuosittain siitä, miten veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat jaetaan eri käyttötarkoituksiin. Alueellisille taidetoimikunnille osoitetut taiteen edistämisvarat käytetään taiteilija- ja kohdeapurahoihin ja muihin avustuksiin. Alueellinen jyvitys tehdään Taiteen keskustoimkunnassa.

Valtion taiteilija-apurahojen ja kirjastoapurahojen määräraha tulee budjettivaroista. Myös Taiteen keskustoimikunnan hallintomenot, noin viisi miljoonaa euroa vuodessa, ministeriö osoittaa budjettivaroista.

Taiteen keskustoimikunta toimii opetus- ja kulttuuriministeriön tulosohjauksessa. Tulostavoitteet sovitaan kolmivuotiskausiksi, ja niitä tarkistetaan vuosittain tulosneuvotteluissa. Alueelliset taidetoimikunnat toimivat taiteen keskustoimikunnan tulosohjauksessa.

Yhteystiedot

Taiteen keskustoimikunta
Maneesikatu 7
00171  Helsinki
Kartta
puh. 0916077921
tkt-asiakaspalvelu@minedu.fi