Muutosten vuosi

Aloitin tammikuun alussa vuoden pätkätyön taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana. Opetus- ja kulttuuriministeriössä pitkään työn alla ollut muutos valtion taiteenedistämisjärjestelmän uudistamiseksi on tarkoitus viedä eduskunnan päätettäväksi tämän vuoden aikana. Tähän uudistustyöhön osallistuminen on innostava mahdollisuus, vaikka aikataulu onkin tiukka ja tavoitteet korkealla.

Taiteen edistämisen näkökulmasta tarjolla on mahdollisuus päivittää 1960-luvulta lähtien rakentunut systeemi tukemaan tämän päivän ja tulevaisuuden taiteen edistämistä. Suomalaiset taiteilijat ovat hyvin koulutettuja, kansainvälisiä ja liikkuvat entistä enemmän eri ilmaisukeinojen välillä. Taiteilijakunta on kasvanut myös määrällisesti niin nopeasti, että tukisummat eivät ole kaikilta osin pysyneet kasvuvauhdissa mukana. Toimintaympäristö on muuttunut niin paljon, että koko rakenne on parempi uudistaa kuin yrittää paikkailla aivan erilaisessa kontekstissa syntynyttä järjestelmää.

Taiteen perusolemukseen kuuluu muutos, uusien kysymyksien esittäminen ja vanhan kyseenalaistaminen. Siksi taiteen tukijärjestelmä ei saa kahlehtia taiteen jatkuvaa kehitystä, se ei saa jäykistää taiteen paradigmoja tämän päivän tilanteen perusteella. Valtion tehtävänä on tukea taiteellista työtä, joka rinnastuu tieteen perustutkimukseen. Taiteellisessa työssä itse prosessi on usein yhtä arvokas kuin lopputulos, jonka kestävä arvioiminen onnistuu vasta ajallisen etäisyyden päästä.

Taiteen kentällä on lukuisia toimijoita, joiden keskinäistä yhteistyötä ja kumppanuuksia pitää tukea – uusista kytköksistä syntyy hedelmällisiä kohtaamisia, kasvualusta taiteen uusille ilmiöille. Taiteen keskustoimikunnan, valtion taidetoimikuntien ja alueellisten taidetoimikuntien rinnalle on kasvanut tiheä ammattimaisten taidelaitoksien, vapaiden ryhmien, taideoppilaitoksien, taide- ja kulttuuriyhdistysten, taiteilijajärjestöjen ja kuntien kulttuuripalveluiden verkosto. Oma visioni taiteen tukijärjestelmästä rakentuukin koko taidekentän kattavan verkoston varaan. Jotta taidetta voidaan tukea ja edistää, on siitä oltava ajantasainen kokonaiskuva ja kaikkien toimijoiden on oltava tietoisia toisistaan.

Valtion ja kuntien kesken on oltava selvyys tehtävienjaosta, julkisella sektorin voimavaroja ei ole varaa hukata päällekkäisiin rakenteisiin. Mielestäni valtion tehtävänä on tukea taiteen ammattilaisten työskentelyä, kuntien tehtävänä on huolehtia kuntalaisille tarjolla olevista kulttuuripalveluista. Taide tarvitsee tekijät ja kokijat.

 

Piia Rantala

 

 

 

 

Väliaikainen vierailija  –  På tillfälligt besök

Det var på självständighetsdagen sjätte december för exakt två år sedan som telefonen ringde.  Dåvarande kulturministern Stefan Wallin på tråden sa att han ville att jag antar hans erbjudande att bli ordförande och operativ chef för Centralkommissionen för konst under en kommande treårsperiod.

Allt jag inte visste då, som jag vet nu, fick mig att svara ja. Det var inte blott med hänsyn till att den unge ministern stod i beråd att åka till självständighets­dags­mottagningen på slottet som krävde att frågan fick ett snabbt beslut. Med fanns även från min sida, och förhoppningsvis även från ministerns sida, en genuin önskan om att kunna föra Centralkommissionen, som en av vårt lands viktigaste konstnärsinstitutioner, mot en ljus framtid. Från min sida fanns önskan att genom förnyelse ge organisationen ökad effektivitet och ekonomisk rationalitet. M.a.o. mer pengar till konsten och konstnärerna och så litet som möjligt till administrationen av det hela.

Då jag väljer att nu efter två år, ett helt år före fullbordad mandatperiod, stiga åt sidan för nya uppgifter utanför den statliga kulturförvaltningen gör jag det med en viss lättnad. Inte p.g.a av själva uppgiften, uppdragsgivaren eller arbetskamraterna, utan helt enkelt därför att jag upplever ett tillkortakommande inom denna förvaltning. För att mina tidigare arbetserfarenheter  enbart från företags- och organisationsvärlden inte gett mig kunskap om hur statlig förvaltning bedrivs.

Jag ser det som ett missförhållande att arbetslivet inom den statliga och den privata sektorn glidit ifrån varandra och utvecklats så långt i skilda riktningar att en gedigen erfarenhet från den ena sektorn inte ger en redskap för ett professionellt agerande inom den andra sektorn. Spelreglerna och drivkrafterna är så vitt skilda. Där den statliga förvaltningens förändringsprocesser drivs via lagstiftning kan den privata och tredje sektorn driva förnyelse och förändring utifrån den egna insikten om behoven och de yttre kraven. Det här är olikheter som är förståeliga och kanske ofrånkomliga men som gör att man med "fel" bakgrund onekligen känner sig som en tillfällig besökare och betraktare.

Men det tillfälliga besöket har dock genererat mycket glädje i mötet med nya mänskor, erfarenheter av det breda nätverk som Centralkommissionen med sin verksamhet representerar. Och inte minst en insikt om de egna begränsningarna. Men till alla er som jag mött på vägen riktar jag ett djupt känt tack.

 

Leif Jakobsson
1.1.2012 lähtien entinen puheenjohtaja.