Säveltaidetoimikunta
Valtion säveltaidetoimikunta jakaa taiteilija-apurahoja noin 1,4 miljoonaa euroa vuodessa. Taiteilija-apurahalla työskentelee vuosittain noin 75 taiteilijaa. Heistä yli puolet työskentelee viisi- tai kolmivuotisen apurahan turvin ja muut yksi- tai puolivuotisella apurahalla.
Toimikunta jakaa muita säveltaiteen apurahoja ja avustuksia noin 2,4 miljoonaa euroa vuodessa. Summasta noin miljoonalla eurolla tuetaan orkestereiden, yhtyeiden ja kuorojen konserttitoimintaa. Taiteilijat saavat kohdeapurahoja tyypillisesti soitinten hankintaan, säveltämiseen ja konsertoimiseen.
Toimikunta valitsee myös säveltaiteen valtionpalkinnon saajan sekä arvioi opetus- ja kulttuuriministeriölle muun muassa valtakunnallisten kulttuuritapahtumien hakemuksia.
Valtioneuvosto määrää toimikunnan puheenjohtajan ja jäsenet kolmivuotiskausiksi.
Valtion säveltaidetoimikunta 2010 - 2012
Puheenjohtaja
Pekka Vapaavuori, musiikin tohtori, Kuopio
Varapuheenjohtaja
Jaana-Maria Jukkara, toiminnanjohtaja, Helsinki
Jäsenet
Sari Kaasinen, musiikin tohtori, Lappeenranta
Pekka Nissilä, toimittaja, Helsinki
Wivan Nygård-Fagerudd, musiikin maisteri, laulaja, Vaasa
Tuomas Pulakka, viulisti, Helsinki
Juha Söder, muusikko, Rovaniemi
Aku Toivonen, säveltäjä, tuottaja, Lieto
Lotta Wennäkoski, säveltäjä, Helsinki
Sihteeri
Satu Angervo, hallintopalveluyksikön päällikkö
p. 0295 330 702
satu.angervo@minedu.fi
Neuvonta
Merja Luntiala, osastosihteeri
p. 0295 330 715
merja.luntiala@minedu.fi
Yhteystiedot
Maneesikatu 7 PL 293
00171 Helsinki
Kartta
puh. 0295330715
merja.luntiala@minedu.fi