Kulttuurin hyvinvointivointivaikutusten yhteisöavustukset, Satakunta

Hakuaika

01.01.2012 - 31.01.2012
Viimeisen hakupäivän postileima riittää.

Hakulomake

 

Hakuaika päättyy 

31.1.
Viimeisen hakupäivän postileima riittää.

Kenelle

Satakunnan taidetoimikunta myöntää avustuksia kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistäviin tarkoituksiin Satakunnassa toimiville yhteisöille (yhdistys, säätiö, osuuskunta, kunta, yritys tms.)

Mihin tarkoitukseen:

Avustus on tarkoitettu yhteisöllisyyden, arjen luovien toimintojen ja ympäristöjen edistämiseen sekä työhyvinvoinnin tukemiseen kulttuurin ja taiteen keinoin. Avustusta voi hakea kaikkiin taiteen aloihin ja eri kohderyhmiin liittyvään toimintaan. Avustus on tarkoitettu vuoden 2012 hankkeisiin.

Mitä liitteisiin 

Hakemukseen tulee liittää

  • hanke- ja rahoitussuunnitelma
  • yhteisön toimintakertomus ja vahvistettu tilinpäätös

Minkä suuruinen

Avustus on aina osa hankkeen kokonaisrahoitusta, joten se ei voi kattaa hankkeen kaikkia kuluja.

Avustus maksetaan saajan pyynnöstä ennen hankkeen toteuttamisen alkua tai tiliselvityksen hyväksymisen jälkeen

Millä perusteella

Kriteerejä ovat mm:

  • uusien toimintamallien syntyminen
  • julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyö
  • taiteen ja kulttuurin ammattilaisten työllistäminen

Päätökseen vaikuttavat mm.:

  • hankkeen sisältö ja tavoitteet
  • hankkeen rahoitussuunnitelma
  • hankkeen alueellinen merkittävyys ja yleinen vaikuttavuus
  • hankkeen toteutuksen organisointi
  • hakijan aikaisempi toiminta

Erityisehdot

Avustuksen saajan

  • tulee toteuttaa hanke vuonna 2012
  • on tehtävä kirjallinen selvitys sekä laskelma avustuksen käytöstä annettuun määräaikaan mennessä

Tieto päätöksestä

Hakija saa kirjallisen päätöksen n. 3 kk:n kuluttua hakuajan päättymisestä

Lisätiedot:

p. 0400 982 400

 


Takaisin

Yhteystiedot

Satakunnan taidetoimikunta
Antinkatu 6 B
28100  Pori

puh. 0405477493

Toimisto