Pohjois-Karjalan taidetoimikunta edistää taidetta ja kulttuuria Pohjois-Karjalassa. Osana valtion taidehallintoa jaamme apurahoja ja avustuksia sekä toimimme taiteen ja kulttuurin alueellisena asiantuntijana. Osallistumme maakuntamme kehittämiseen taiteilijoiden, kulttuuriyhteisöjen ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa.
Kolme läänintaiteilijaamme toimivat alansa asiantuntijoina sekä suunnittelevat ja toteuttavat erilaisia kehittämisprojekteja.
Tarjoamme taiteilijoille mahdollisuuden työskennellä kahdessa taiteilija-asunnossamme Espanjassa ja Intiassa.
Ministeri Arhinmäki esitteli Taiteen edistämiskeskusta koskevan lain valmisteluvaihetta tiedotustilaisuudessa 16. toukokuuta Säätytalolla.
Taiteen keskustoimikunta ja taidetoimikunnat tukivat viime vuonna taiteellista toimintaa yhteensä yli 33 miljoonalla eurolla. Pääosa tästä, runsaat 30 miljoonaa on apurahoja ja avustuksia, jotka...
Suomalaisen taiteen viikko Kochissa 17. - 24. toukokuuta on ensimmäinen laajempi suomalaisen taiteen esittely Keralassa, eteläisessä Intiassa. Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan järjestämä tapahtuma...
Taiteen keskustoimikunnan ja alueellisten taidetoimikuntien puhelinnumerot muuttuvat 7.5. alkaen. Maneesikadun asiakaspalvelun uusi numero on 0295 330 700.
Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien vuosittain jakamat valtion taiteilija-apurahat ovat merkittävin yksittäisten taiteilijoiden työskentelyn tukemiseen kohdistettu valtion...
Hämeen taidetoimikunta on julistanut haettavaksi säveltaiteen läänintaiteilijan Kanta- ja Päijät-Hämeen alueelle. Työsuhde on määräaikainen ja alkaa 1.11.2012.
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -viikkoa vietetään 21.–27. toukokuuta. Viikon aikana nostetaan esiin taide- ja kulttuuritarjontaa ja innostetaan ihmisiä haastamaan ystävänsä mukaan matkalle...
Pirkanmaan nykyiset läänintaiteilijat ovat kutsuneet kaikki läänintaiteilijat - sekä nykyiset että entiset - viettämään yhdessä iltaa torstaina 10. toukokuuta Ylöjärvelle Akun tehtaalle.
Nykyisen Taiteen keskustoimikunnan toimielimet antoivat lausuntonsa Taiteen edistämiskeskuksesta.
Taiteen keskustoimikunta muuttuu Taiteen edistämiskeskukseksi 1.1.2013, mikäli opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema uudistus toteutuu. Uudistus vaikuttaa muun muassa siihen, millaiset...
Yhteystiedot
Kauppakatu 11
80100 Joensuu
puh. 0295330915
fax. 0136100166
etunimi.sukunimi@minedu.fi
Toimisto