Prahan taiteilijaresidenssi

Pohjanmaan taidetoimikunnalla on vuonna 2012 käytössään Prahan taiteilijaresidenssi. Sinne voivat hakea maakunnan alueella asuvat taiteilijat ja muilla taiteen aloilla työskentelevät. Tiloiltaan mittava residenssi sijaitsee kattohuoneistossa, lyhyen matkan päässä Prahan ydinkeskustasta.

Residenssi Tšekin Prahassa on kaksikerroksinen kattohuoneisto. Residenssi ei ole varsinaisesti ateljeehuoneisto, mutta se soveltuu pienimuotoiseen työskentelyyn.

Residenssissä on

  • yhteensä 210 neliötä
  • ylellisen avarat yhteiset tilat
  • normaalikokoinen ikkunallinen kahden hengen huone
  • keittiö- ja siivousvälineitä  
  • liinavaatteet ja niiden pesemismahdollisuus. 


Huoneistoa kunnostettiin syksyllä 2007. Talossa ei ole hissiä.
Pohjanmaan toimikunta toivoo, että asunnon avulla voi vahvistaa yhteyksiä Tšekinmaan taiteilijakuntaan ja taiteilijaverkostoihin. Lisäksi residenssi lisää mahdollisuuksia työskennellä, opiskella ja osallistua taideprojekteihin Prahassa. 

Residenssin sijainti

Residenssi sijaitsee Prahan Letnan kaupunginosassa, runsaan kilometrin päässä vanhasta kaupungista ja rautatieasemalta. Asunnosta on sujuvat yhteydet raitiovaunulla eri puolille Prahaa.  
Lentoasemalta pääsee nopeimmin asunnolle, kun siirtyy yhteysbussilla 119 lentoasemalta Dejvicka-metroasemalle ja sieltä raitiovaunulla 26 Letenske namestille, joka on lähinnä asuntoa oleva pysäkki.
Residenssin osoite on Cechova 10, 17000 Praha 7.
Asunto karttapalvelussa(linkki: www mapy cz)

Residenssin hakeminen ja ehdot

Prahan residenssiä voivat hakea ensisijaisesti Pohjanmaan taidetoimikunnan alueella (Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa) asuvat taiteilijat sekä toissijaisesti taiteen tutkijat ja muut taiteen ja kulttuurityön ammattilaiset.

Hae residenssiin täyttämällä ja tulostamalla lomake ja lähetä se Pohjanmaan taidetoimikunnan toimistoon, os. Rantalinna, Rantakatu, 65100 Vaasa viimeistään 30.3.2012. Postileiman päivä riittää.

Residenssiin voi hakea ensisijaisesti 1 - 2 viikon ajanjaksoksi. Pidemmät ajanjaksot ovat mahdollisia vain perustellusta syystä.

Residenssin käyttöä koskevia periaatteita ja ehtoja:

  • Huoneiston käyttöä koskeva sopimus tehdään kirjallisena.
  • Huoneistosta ei peritä vuokraa tai varausmaksua, mutta matkoja ei tueta.
  • Huoneen käyttöoikeus koskee ainoastaan sopimuksessa mainittuja, ulkopuolisten majoittaminen residenssiin on kiellettyä.  
  • Työskentelyrauhan turvaamiseksi lasten tai lemmikkieläinten mukaan ottaminen residenssiin ei ole mahdollista.
  • Matkasta pitää tehdä kirjallinen raportti. Se auttaa myös muita luomaan kontakteja Tšekinmaan taide-elämään.

Lisätietoa ja tiedustelut

ma.pääsihteeri Antti Huntus, 050 3756600

Yhteystiedot

Pohjanmaan taidetoimikunta
Rantakatu
65100  VAASA

puh. 063171116

fax. 063171119
etunimi.sukunimi@minedu.fi
Toimisto