Oulun läänin taidetoimikunta on yksi kolmestatoista Suomen alueellisesta taidetoimikunnasta, jotka toimivat osana valtion taidehallintoa. Alueelliset toimikunnat tukevat oman alueensa taide- ja kulttuuritoimintaa jakamalla apurahoja ja avustuksia taiteilijoille ja yhteisöille, palkkaamalla läänintaiteilijoita sekä toteuttamalla itse tai yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa taide- ja kulttuurihankkeita.
Oulun läänin taidetoimikunta 2010-2012 koostuu yhdeksästä jäsenestä, joista kukin on jonkin taiteen alan tai alueellisen kulttuurin asiantuntija. Pääsihteeri ja muu hallintohenkilöstö ovat taiteen keskustoimikunnan henkilöstöä. Läänintaiteilijat palkkaa alueellinen taidetoimikunta.
Oulun läänin taidetoimikunnan toiminta-ajatus:
Taiteen ja kulttuurin edistäminen, alueellisen kulttuuri-identiteetin vahvistaminen ja kulttuurinäkökulman voimistaminen alueen kokonaiskehittämisessä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa sekä kansainvälisen vuorovaikutuksen lisääminen.
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -viikkoa vietetään 21.–27. toukokuuta. Viikon aikana nostetaan esiin taide- ja kulttuuritarjontaa ja innostetaan ihmisiä haastamaan ystävänsä mukaan matkalle...
Ministeri Arhinmäki esitteli Taiteen edistämiskeskusta koskevan lain valmisteluvaihetta tiedotustilaisuudessa 16. toukokuuta Säätytalolla.
Taiteen keskustoimikunta ja taidetoimikunnat tukivat viime vuonna taiteellista toimintaa yhteensä yli 33 miljoonalla eurolla. Pääosa tästä, runsaat 30 miljoonaa on apurahoja ja avustuksia, jotka...
Oulun läänin taidetoimikunta järjestää Sanan polku -kirjallisuuskiertueen Karjalaan 14.-19.5.2012. Esiintymispaikkakuntia ovat Kostamus, Vuokkiniemi, Kalevala, Petroskoi, Kontupohja sekä Säpsä....
Taiteen keskustoimikunnan ja alueellisten taidetoimikuntien puhelinnumerot muuttuvat 7.5. alkaen. Maneesikadun asiakaspalvelun uusi numero on 0295 330 700.
Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien vuosittain jakamat valtion taiteilija-apurahat ovat merkittävin yksittäisten taiteilijoiden työskentelyn tukemiseen kohdistettu valtion...
Seuraavat Pohjois-Suomen kirjailijapäivät järjestetään Taivalkoskella 11.-13.4.2014. Keskeisimpiä tapahtumapaikkoja ovat Taivalkosken koulukeskus sekä Päätalokeskus. Tapahtuman järjestää Oulun läänin...
Hämeen taidetoimikunta on julistanut haettavaksi säveltaiteen läänintaiteilijan Kanta- ja Päijät-Hämeen alueelle. Työsuhde on määräaikainen ja alkaa 1.11.2012.
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -viikkoa vietetään 21.–27. toukokuuta. Viikon aikana nostetaan esiin taide- ja kulttuuritarjontaa ja innostetaan ihmisiä haastamaan ystävänsä mukaan matkalle...
Karjalan tasavallassa vietetään vuoden 2012 aikana Pohjois-Suomen kulttuurivuotta. Vuoden aikana eri puolilla Venäjän Karjalaa on tarjolla pohjoissuomalaista kulttuuria säveltaiteen, kirjallisuuden,...