Teatteripoliittinen ohjelma
Valtion näyttämötaidetoimikunnan (2004–06) teatteripoliittisessa ohjelmassa kannettiin suurta huolta vapaan kentän ryhmistä, jotka olivat tuolloin erityisen suurissa vaikeuksissa ja tarvitsivat kiireellisesti tukitoimenpiteitä. Lain mukaista valtionosuutta saavat teatterit (VOS) ja vapaa teatterikenttä eivät ole vastakohtaisia, vaan pikemminkin täydentävät ohjelmillaan ja olemassaolollaan toisiaan, ohjelmassa arvioitiin.
Riitta Seppälän luotsaama näyttämötaidetoimikunta ehdotti ohjelmassaan myös teatterin kansainvälistymis- ja vientistrategiaa. Vapaan kentän ryhmien kansainvälistymiseen tulisi panostaa, samoin erinomaiseen kotimaiseen näytelmäkirjallisuuteen. Hyvät tekstit ansaitsevat eurooppalaisen yleisönsä.
Ohjelmassa esitetään lisää apurahoja soveltavan teatterin tekijöille, jotka toimivat sosiaalitoimessa, matkailussa tai yrityselämässä. Soveltavan taiteen tukemiseen pitäisikin löytää erilaista rahoitusta, esimerkiksi sosiaali- ja koulutoimen tai matkailun puolelta.
Teatteripoliittinen ohjelma alkoi toteutua jo seuraavana vuonna. Opetusministeriö käynnisti kotimaisen musikaali- ja musiikkiteatterihankkeen, joka toteutettiin kahdessa vaiheessa, vuosina 2007–08.
Vuonna 2010 vapaan kentän teatteriryhmien määräraha kasvoi kertaheitolla noin 1,4 miljoonasta eurosta 2,4 miljoonaan.
Jo sitä ennen toteutettu valtionosuusuudistus toi vuosina 2008–10 teattereille 10–12 miljoonaa euroa lisää tukea. Vuosina 2012–15 teattereiden valtionosuudet sen sijaan vähenevät, kun niiden laskentaperusteena olevia yksikköhintoja alennetaan.
Valtion näyttämötaidetoimikunnan teatteripoliittinen ohjelma (2006)
Yhteystiedot
Maneesikatu 7 PL 293
00171 Helsinki
Kartta
puh. 0295330715
merja.luntiala@minedu.fi