Näyttämötaide

Näyttämötaidetoimikunta tukee yksittäisiä teatterintekijöitä sekä huolehtii osaltaan vapaan kentän ammattilaisryhmien työskentelyedellytyksistä. Myös näyttämötaiteen saavutettavuuden ja monimuotoisuuden turvaaminen on tärkeä osa toimikunnan työtä.

Näyttämötaidetoimikunta tukee muun muassa valtionosuuslain ulkopuolisten teattereiden toimintaa. Vuonna 2011 vapaista ryhmistä 40 sai harkinnanvaraista toiminta-avustusta. Puheteattereiden menoista suurin osa on henkilöstömenoja, niinpä tuki kohdistuu suureksi osaksi taiteen tekijöille itselleen.

Näyttämötaiteen saamasta valtiontuesta suurimman osan jakaa opetus- ja kulttuuriministeriö mm. valtionosuuksina. Valtionosuuslainsäädännön piirissä on tällä hetkellä 48 puheteatteria ja 10 tanssiteatteria.

Viisi taiteilijaa sai tuetun työskentelyjakson Haihatukseen

Keski-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt tuetun työskentelyjakson viidelle ammattitaiteilijalle Joutsan Taidelaitos Haihatuksen residenssiin. Tukimuoto kohdennettiin keskisuomalaisille, kotimaisille...

Lue lisää

Taiteen keskustoimikunta tukee Tukholman Supermarketiin osallistuvia taiteilijoita 10 000 eurolla

Taiteen keskustoimikunta jakoi 150 000 euroa eri taiteenalojen kansainvälisiin hankkeisiin. Tukholmassa järjestettäville nykytaiteen messuille osallistuu taiteen keskustoimikunnan tuella kaksi...

Lue lisää

Hae työskentelemään residenssiin

Taiteilijaresidenssi Intiassa

Lue lisää

Keski-Suomen taidetoimikunnan taiteilija-apurahat 2012

Keski-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt kohde- ja työskentelyapurahat vuodelle 2012

Lue lisää

Taiteen keskustoimikunta jakoi matka-apurahoja runsaat 60 000 euroa

Taiteen keskustoimikunta on jakanut matka-apurahoja 63 000 euroa. Matka-apurahalla ammattitaiteilijat pääsevät esiintymään tai tuomaan taidettaan esille ulkomailla. Taiteen asiantuntijat osallistuvat...

Lue lisää

Piia Rantalasta Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja

Opetus- ja kulttuuriministeriö on määrännyt Espoon vapaan sivistystyön johtajan, FM Piia Rantalan hoitamaan Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajan tehtävää 1.1. - 31.12.2012.

Lue lisää

Simo Alitalo, Vesa-Matti Loiri ja T.E.H.D.A.S. ry saivat taiteen valtionpalkinnot

Tämänvuotiset taiteen valtionpalkinnot on myönnetty äänitaiteilija Simo Alitalolle, taiteilija Vesa-Matti Loirille ja T.E.H.D.A.S. ry:lle. Palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa, ja ne jakoi...

Lue lisää

Tarjoa dokumenttielokuvaasi Prahan tapahtumaan

Dokumenttielokuvien haku käynnissä Prahan dokumenttitapahtumaan. Pirkanmaan taidetoimikunta ja PEK järjestävät yhdessä Prahan Skandinavsky dumin kanssa 2-3 -päiväisen dokumenttielokuvatapahtuman...

Lue lisää

Monikulttuurisuusfoorumi 9. syyskuuta

Taiteen keskustoimikunta kutsuu taiteilijat, kulttuurityöntekijät ja päätöksentekijät keskustelemaan kulttuurin monimuotoisuudesta ja monikulttuurisuudesta Suomessa. Millaisia linjauksia ja käytäntöjä...

Lue lisää

Lastenkulttuurin kohdeapurahat ja erityisavustukset haettavana alueellisista taidetoimikunnista

Lastenkulttuurin kohdeapurahat yksityishenkilöille ja työryhmille sekä lastenkulttuurin erityisavustukset yhteisöille vuoden 2012 hankkeisiin ovat haettavana alueellisista taidetoimikunnista. Niitä ei...

Lue lisää

Yhteystiedot

Näyttämötaidetoimikunta
Maneesikatu 7 PL 293
00171  Helsinki

puh. 0916077382
anni.tappola@minedu.fi