Kirjallisuus

Kaikista EU-kansalaisista suomalaiset käyttävät ahkerimmin kirjastoja. Valtio tukee kuntien ylläpitämiä kirjastoja noin 55 eurolla asukasta kohti, yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla vuodessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa kirjastoille lisäksi vajaa miljoona euroa ostotukea, jolla kirjastoihin hankitaan vuosittain noin 45 000 kirjaa. Kirjat valitaan vähälevikkisen laatukirjallisuuden listalta, jonka valtion kirjallisuustoimikunta ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta vuosittain laativat.

Suomenkielisen kirjallisuuden markkinat ovat pienet. Siksi kirjailijoiden ja kääntäjien luovaa työskentelyä tuetaan kirjastoapurahoilla ja taiteilija-apurahoilla. Myös tietokirjailijat saavat kirjastoapurahoja.

Kirjallisuustoimikunta tukee eri puolilla Suomea annettavaa kirjoittajakoulutusta, samoin luovan kirjoittamisen ja lukemisen harrastustoimintaa sekä erilaisia kirjallisuustapahtumia.

Viisi taiteilijaa sai tuetun työskentelyjakson Haihatukseen

Keski-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt tuetun työskentelyjakson viidelle ammattitaiteilijalle Joutsan Taidelaitos Haihatuksen residenssiin. Tukimuoto kohdennettiin keskisuomalaisille, kotimaisille...

Lue lisää

Taiteen keskustoimikunta tukee Tukholman Supermarketiin osallistuvia taiteilijoita 10 000 eurolla

Taiteen keskustoimikunta jakoi 150 000 euroa eri taiteenalojen kansainvälisiin hankkeisiin. Tukholmassa järjestettäville nykytaiteen messuille osallistuu taiteen keskustoimikunnan tuella kaksi...

Lue lisää

Hae työskentelemään residenssiin

Taiteilijaresidenssi Intiassa

Lue lisää

Keski-Suomen taidetoimikunnan taiteilija-apurahat 2012

Keski-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt kohde- ja työskentelyapurahat vuodelle 2012

Lue lisää

Kirjallisuustoimikunta jakoi apurahoja 180 000 euroa – joukossa seitsemän esikoiskirjailijaa

Valtion kirjallisuustoimikunta jakoi kirjallisuuden edistämiseen 340 000 euroa, josta kohdeapurahoihin 180 000 euroa. Apurahan sai noin 60 kirjailijaa tai kääntäjää. Kaunokirjallisiin hankkeisiin...

Lue lisää

Taiteen keskustoimikunta jakoi matka-apurahoja runsaat 60 000 euroa

Taiteen keskustoimikunta on jakanut matka-apurahoja 63 000 euroa. Matka-apurahalla ammattitaiteilijat pääsevät esiintymään tai tuomaan taidettaan esille ulkomailla. Taiteen asiantuntijat osallistuvat...

Lue lisää

Varsinais-Suomen taidetoimikunta palkitsi Kolmas Tila -ryhmän ja kitaristi Ilpo Murtojärven

Vuoden 2011 Varsinais-Suomen taidetoimikunnan taidepalkinnot ovat saaneet Kolmas Tila – Tredje Rummet -ryhmä ja kitaristi Ilpo Murtojärvi. Varsinaissuomalainen kulttuuriteko -kunniamaininnat on...

Lue lisää

Kirjailija Taija Tuomiselle ja Korpiklaani-yhtyeelle Hämeen taidepalkinnot

Hämeen taidetoimikunta jakoi taidepalkintoja ja Pro Arte Tawastica -kunniamainintoja taiteen hyväksi tehdystä työstä Suisto-klubilla Hämeenlinnassa 8. joulukuuta. Vuoden 2011 taidepalkinnot...

Lue lisää

Piia Rantalasta Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtaja

Opetus- ja kulttuuriministeriö on määrännyt Espoon vapaan sivistystyön johtajan, FM Piia Rantalan hoitamaan Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajan tehtävää 1.1. - 31.12.2012.

Lue lisää

Simo Alitalo, Vesa-Matti Loiri ja T.E.H.D.A.S. ry saivat taiteen valtionpalkinnot

Tämänvuotiset taiteen valtionpalkinnot on myönnetty äänitaiteilija Simo Alitalolle, taiteilija Vesa-Matti Loirille ja T.E.H.D.A.S. ry:lle. Palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa, ja ne jakoi...

Lue lisää

Yhteystiedot

Valtion kirjallisuustoimikunta
Maneesikatu 7, PL 293
00171  Helsinki

puh. 0916077945
ansa.aarnio@minedu.fi

Kirjailijoiden ja kääntäjien kirjastoapurahalautakunta
Maneesikatu 7, PL 293
00171  Helsinki

puh. 0916077378
seppo.kauhanen@minedu.fi