Taidelinkki-hanke
Taidelinkki on Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan ja alueen taiteilijaseurojen yhteinen hanke.
Taidelinkki toimii linkkinä taiteilijoiden ja taideyleisön välillä. Sen tarkoituksena on kaakkoissuomalaisten kuvataiteilijoiden ja heidän työnsä tunnetuksi tekeminen. Taidelinkki järjestää näyttelyjä ja tapahtumia. Se markkinoi alueen kuvataiteilijoiden työtä ja tekee yhteistyötä alueen yritysten ja yhteisöjen kanssa.
Taidelinkin keskeinen toimintamuoto on taidelainaamotoiminta. Hankkeessa on toteutettu muun muassa Taidelainaamo-näyttelyt kauppakeskuksissa Lappeenrannassa, Kotkassa ja Kouvolassa sekä aloitettu Kuukauden taiteilija -näyttelysarja alueen kirjastoissa.
Taidelinkin tavoitteeksi on asetettu toiminnan jatkuvuuden turvaaminen ja laajentaminen vuoden 2012 loppuun mennessä Visuaalisen taiteen yhteistyöverkostona (VISTA).
Hallinnointi: Etelä-Karjalan Taiteilijaseura ry
Lisätietoja: läänintaiteilija Sirpa Hynninen
www.taidelinkki.net