Yhteisöavustukset, Kaakkois-Suomi

Hakuaika

01.10.2012 - 31.10.2012
Viimeisen hakupäivän postileima riittää.

Hakulomake

 

Kenelle

Kaakkoissuomalaisille yhteisöille, järjestöille ja toimintansa vakiinnuttaneille ryhmille.

Mihin tarkoitukseen

  • taidetapahtumien, näyttelyiden, seminaarien tai koulutustapahtumien järjestämiseen
  • etusijalla ovat taidesisältöiset hankkeet, joilla katsotaan olevan laajempaa kuin paikallista merkitystä ja joiden yhteydessä on mahdollisuuksien mukaan huomioitu myös alueen taiteilijoiden työllistyminen tai esillepääsy

Mitä liitteitä

Hakemukseen voi liittää

  • yhteisön toimintakertomus ja tilinpäätös
  • hankkeen toimintasuunnitelma ja talousarvio

Minkä suuruinen

  • aikaisempina vuosina jaetut summat ovat olleet keskimäärin 500 – 3000 euroa
  • apurahasta voidaan maksaa saajan pyynnöstä ennakkoon 50% ja loput 50%, kun selvitys hankkeen toteuttamisesta on tehty
  • avustus on tarkoitettu osarahoitukseksi, se ei siis voi kattaa kaikkia hankkeeseen kohdistuvia kuluja

Millä perusteella

Päätökseen vaikuttavat:

  • hankkeen sisältö ja tavoitteet
  • hankkeen kokonaisbudjetti (sisältäen muun rahoituksen)
  • hankkeen taiteellinen laatu
  • hankkeen laajuus
  • hankkeen alueellinen merkittävyys ja yleinen vaikuttavuus
  • hankkeen toteutuksen organisointi

Erityisehdot

Avustuksen saajan

  • tulee toteuttaa hanke seuraavana kalenterivuonna
  • on tehtävä kirjallinen selvitys avustuksen käytöstä määräaikaan mennessä.

Hakuaika 

31.10. mennessä.
Viimeisen hakupäivän postileima riittää.

Milloin päätetään

Hakija saa kirjallisen päätöksen 2-3 kuukauden kuluttua hakuajan päättymisestä.

Lisätiedot

osastosihteeri p. 044 355 4216, 044 355 4215

pääsihteeri p. 0400 750 742

Viimeinen hakupäivä

31.10.2012

 


Takaisin

Yhteystiedot

Kaakkois-Suomen taidetoimikunta
Hallituskatu 7 D
45100  Kouvola
Kartta
puh. 0295330870
petri.pietilainen@minedu.fi
Toimisto