Hämeen taidetoimikunnan asunto Berliinissä

Hämeen taidetoimikunnalla on vierasasunto Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särön isännöimässä taiteilijaresidenssissä Berliinissä. Residenssi sijaitsee kiinnostavassa ja rauhallisessa ympäristössä, hyvien kulkuyhteyksien varrella.

Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särön isännöimä taiteilijaresidenssi on tarkoitettu Hämeen, Kaakkois-Suomen ja Pirkanmaan taidetoimikuntien alueiden taiteilijoille. Lisäksi residenssin vierailijoiksi voivat hakea Suomen Kirjailijaliiton, Särö ry:n ja Osuuskunta Lilithin jäsenet.

Taiteilijaresidenssi sijaitsee hiljaisessa ympäristössä, sisäpihalla. Noin 100-vuotiaan rakennuksen huoneet ovat korkeita ja valoisia kattoon ulottuvien ikkunoiden ansiosta.

Residenssissä on

  • 75 neliötä
  • kaksi osaa – yksiö, joka soveltuu yhdelle asukkaalle sekä kaksio korkeintaan kahdelle asukkaalle kerrallaan
  • parveke ja nettiyhteys molemmissa huoneiston osissa
  • pieni keittiö ja kylpyhuone yhteiskäytössä.

Rakennuksessa ei ole hissiä. Huoneistot on kunnostettu viime vuosina.

Residenssin sijainti

Residenssi sijaitsee Berliinin Weddingin kaupunginosassa, lähellä Osloer Strassen metroasemaa. Wedding on kehittyvä, taiteilija-alueenakin tunnettu kaupunginosa muutaman kilometrin päässä Berliinin keskustasta ja Tegelin lentoasemalta. Weddingistä on hyvät kulkuyhteydet eri puolille Berliiniä.

Residenssin osoite on Koloniestrasse 31e, 4. kerros.

Residenssin hakeminen ja ehdot

Hämeen taidetoimikunnan asunto Berliinissä on tarkoitettu pääasiassa Kanta- ja Päijät-Hämeen ammattitaiteilijoiden, taiteen tutkijoiden ja taidealan opettajien työskentelyyn ja virkistykseen.

Vuonna 2012 residenssi on Hämeen taidetoimikunnan käytössä helmikuussa, heinäkuussa ja lokakuussa.

Näin haet residenssiä:

  • Hae residenssiä täyttämällä hakulomake.
  • Liitä hakemukseen selostus aikaisemmasta toiminnastasi tai CV.
  • Toimita hakemus Hämeen taidetoimikunnalle osoitteeseen Viipurintie 4, 13200 Hämeenlinna tai sähköpostitse hameentaidetoimikunta(a)minedu.fi.

Residenssin käyttöä koskevia periaatteita ja ehtoja:

  • Varauksen vahvistamiseksi taiteilija maksaa 50 euron varausmaksun per huone tai 100 euroa koko huoneistosta. Varausmaksua ei palauteta, vaikka varaus peruuntuisi.
  • Huoneiston käyttöä koskeva sopimus tehdään kirjallisena.
  • Hakijalla on oltava matkan ajan voimassa oleva matkavakuutus.
     

Berliinin residenssin nettisivut

Alla olevasta linkistä pääset Särön Berliinin taiteilijaresidenssin erinomaisille nettisivuille. Sieltä löytyy muun muassa

  • kuvia ja asunnon pohjapiirros
  • asuntojen esittelyt
  • tietoa ympäristön palveluista
  • kartta ja tietoa julkisista liikenneyhteyksistä
  • residenssin vierailijoille tärkeitä ja kiinnostavia tiedotteita
  • vieraskirja
  • residenssin yhteystietoja.

Tutustu residenssiin.

Lisätietoa ja tiedustelut

  • osastosihteeri Senni Suomala, 040 511 9231, senni.suomala(a)minedu.fi
  • hameentaidetoimikunta(a)minedu.fi.

Yhteystiedot

Hämeen taidetoimikunta
Viipurintie 4
13200  Hämeenlinna

puh. 0405119231
hameentaidetoimikunta@minedu.fi
Toimisto