Kulttuurin hyvinvointivointivaikutusten yhteisöavustukset, Häme

Hakuaika

01.01.2012 - 31.01.2012
Viimeisen hakupäivän postileima riittää.

Hakulomake

 

Hakuaika päättyy 

31.1.
Viimeisen hakupäivän postileima riittää

Kenelle

Hämeen taidetoimikunta myöntää avustuksia kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistävään toimintaan Kanta- ja Päijät-Hämeessä toimiville yhteisöille kuten yhdistyksille, säätiöille, osuuskunnille, kunnille ja yrityksille.

Mihin tarkoitukseen

Avustus on tarkoitettu yhteisöllisyyden, arjen luovien toimintojen ja ympäristöjen edistämiseen sekä työhyvinvoinnin tukemiseen kulttuurin ja taiteen keinoin. Etusijalla ovat yhteistyöhankkeet, joista syntyy uusia toimintamalleja. Avustusta haetaan yhteisöavustuslomakkeella. Avustus on tarkoitettu vuoden 2012 hankkeisiin.

Mitä liitteisiin

Hakemukseen tulee liittää

  • hanke- ja rahoitussuunnitelma
  • yhteisön toimintakertomus ja vahvistettu tilinpäätös.

Minkä suuruinen 

Avustus on aina osa hankkeen kokonaisrahoitusta, joten se ei voi kattaa hankkeen kaikkia kuluja.

Avustus maksetaan saajan pyynnöstä.

Millä perusteella

Kriteerejä ovat mm:

  • yhteistyöhankkeet
  • uudenlaisten toimintamallien luominen
  • toiminnan jatkuvuus ja suunnitelmallisuus
  • hankkeiden maantieteellinen jakauma
  • hyvien käytäntöjen levittäminen; osallistava toiminta
  • mukana eri taiteenaloihin liittyviä hankkeita ja hankkeita eri kohderyhmille
  • mukana taiteen ja kulttuurin ammattilaisia
  • työllisyys; julkinen, yksityinen ja 3. sektorin yhteistyö.

Päätökseen vaikuttavat mm.:

  • hankkeen sisältö ja tavoitteet
  • hankkeen rahoitussuunnitelma
  • hankkeen alueellinen merkittävyys ja yleinen vaikuttavuus
  • hankkeen toteutuksen organisointi
  • hakijan aikaisempi toiminta.

Erityisehdot

Avustuksen saajan

  • tulee toteuttaa hanke vuonna 2012
  • on tehtävä kirjallinen selvitys sekä laskelma avustuksen käytöstä annettuun määräaikaan mennessä

Jos hakemus koskee toimintaa useamman eri alueellisen taidetoimikunnan alueella, voidaan hakemus käsitellä eri toimikunnissa. Hakijan täytyy erikseen pyytää tätä sen toimikunnan pääsihteeriltä, johon hakemus jätetään.

Tieto päätöksestä

Hakija saa kirjallisen päätöksen noin kuukauden kuluttua hakuajan päättymisestä. 

Lisätiedot

pääsihteeri (oto) Henri Terho

puh. 040 7373 084

henri.terho@minedu.fi 

 


Takaisin

Yhteystiedot

Hämeen taidetoimikunta
Viipurintie 4
13200  Hämeenlinna
Kartta
puh. 0295330891
hameentaidetoimikunta@minedu.fi
Toimisto