Varsinais-Suomen taidetoimikunta edistää taiteen ja kulttuurin ammatillista ja harrastustoimintaa Varsinais-Suomen alueella. Osana valtion taidehallintoa jaamme apurahoja ja avustuksia alueemme ammattitaiteilijoille ja yhteisöille.

Teemme yhteistyötä ja olemme avoimia yhteistyötarjouksille. Yhteistyökumppaneitamme ovat taiteilijoiden lisäksi alueemme kunnat, maakunnanliitot, muut aluehallintoviranomaiset, taidelaitokset, koulut, yhdistykset ja järjestöt.

Läänintaiteilijamme käynnistävät yhteistyöhankkeita, tapahtumia ja järjestävät koulutusta kentän tarpeiden ja ideoiden pohjalta.

Sanahelinästä käytäntöön – luovia menestystarinoita Wäinössä

Varsinais-Suomen taidetoimikunta järjestää yhdessä LUOVAMO – Luovien alojen informaatio- ja työnhakukeskuksen kanssa verkostoitumistilaisuuden perjantaina 2.3.2012 klo 14 – 15.30 Cafe Wäinössä...

Read More

TORI -näyttelyn hakua jatkettu 6.3.2012 asti

TORI - Oon kaupungissa 2012 on Lahden torille ja sen ympäristöön elokuussa 2012 esille tuleva kuratoitu näyttely, joka pohtii kaupunkien kehitystä ja kaupunkitilan muutosta.

Read More

Arkisista havainnoista taideteoksiksi

Ensimmäinen Ajatuksesta taideteokseksi -luento 15.2. keräsi Turun pääkirjaston Studioon viitisenkymmentä taiteesta innostunutta kuulijaa.

Read More

Rihmastosta iloa kirjoittamiseesi

Tarvitsetko kommentteja kirjoittamiseesi, haluatko samanmielisten seuraa myös netissä? Etsitkö nettijulkaisumahdollisuutta? Haluatko rohkaisua ja neuvoja? Lukea uutisia kirjallisuudesta ja...

Read More

Tule kuulemaan, miten taideteokset syntyvät!

Turun pääkirjaston Studiossa kuullaan keskiviikkona 15.2. klo 18–20 kolmen taiteilijan ajatuksia taideteosten syntyprosessista. Äänitaiteilija Simo Alitalo, taidegraafikko Teija Lehto ja...

Read More

Kirjallisuusstrategia ajan tasalle

Varsinais-Suomen kirjallisuusstrategia, Käännetään sivua, julkaistiin vuonna 2006. Strategia päivitetään työpajoissa helmikuun aikana.

Read More

Tanssin ja jazzin taiteilijaresidenssi New Yorkiin

Varsinais-Suomen taidetoimikunta ja Läntinen tanssin aluekeskus avaavat yhteisen taiteilijaresidenssin Manhattanilla New Yorkissa. Aluksi residenssisopimus on tehty puoleksi vuodeksi heinäkuusta...

Read More

Uutuuskirja taidehankinnoista rakennushankkeissa

Varsinais-Suomen taidetoimikunta on julkaissut Suomen Rakennusmedia Oy:n kustantamana kirjan "Taide rakennushankkeessa – opas tilaajalle". Kyseessä on ensimmäinen kattava ja monipuolinen aiheen...

Read More

NowHere Finland 2012 − ympäristömyötäisen muotoilun näyttely avautuu Jyväskylässä 28. tammikuuta

Sanomalehden painopellistä tehty valaisin, luonnonturkiksesta valmistettu huivi, ekologiset ruumisarkut, löytöesineistä valmistetut korut, kampus-jopo – tätä ja paljon muuta on luvassa, kun NowHere...

Read More

Varsinais-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2012 valtionavustukset

Varsinais-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt vuodelle 2012 apurahoina ja avustuksina yhteensä yli 300 000 euroa. Yhden vuoden työskentelyapuraha myönnettiin kolmelle taiteilijalle.

Read More

Yhteystiedot

Arts Council of Varsinais-Suomi
Linnankatu 24
20100  Turku

puh. 0407373084
henri.terho@minedu.fi