Etelä-Savon taidetoimikunta on taiteen ja kulttuurin edistäjä Etelä-Savossa. Teemme yhteistyötä kulttuuritoimijoiden ja taiteilijoiden kanssa alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Osana valtion taidehallintoa tuemme taiteilijoiden asemaa ja työskentelyedellytyksiä apurahoin ja avustuksin sekä läänintaiteilijoiden käynnistämien hankkeiden kautta. Voimistamme taiteiden välistä vuoropuhelua ja toimijoiden yhteistyötä. Meillä on myös taiteiijaresidenssit Pioppissa Italiassa ja Prahassa. 

Ministeri Arhinmäki esitteli Taiteen edistämiskeskukseen liittyviä ehdotuksia 16. toukokuuta Säätytalolla

Ministeri Arhinmäki esitteli Taiteen edistämiskeskusta koskevan lain valmisteluvaihetta tiedotustilaisuudessa 16. toukokuuta Säätytalolla.

Read More

Taidetoimikunnat jakoivat viime vuonna apurahoja ja avustuksia runsaat 30 miljoonaa euroa

Taiteen keskustoimikunta ja taidetoimikunnat tukivat viime vuonna taiteellista toimintaa yhteensä yli 33 miljoonalla eurolla. Pääosa tästä, runsaat 30 miljoonaa on apurahoja ja avustuksia, jotka...

Read More

Puhelinnumeromme vaihtuvat 7. toukokuuta

Taiteen keskustoimikunnan ja alueellisten taidetoimikuntien puhelinnumerot muuttuvat 7.5. alkaen. Maneesikadun asiakaspalvelun uusi numero on 0295 330 700.

Read More

Naiset hakevat innokkaammin taiteilija-apurahoja – miehet saavat useammin myönteisen päätöksen

Taiteen keskustoimikunnan ja valtion taidetoimikuntien vuosittain jakamat valtion taiteilija-apurahat ovat merkittävin yksittäisten taiteilijoiden työskentelyn tukemiseen kohdistettu valtion...

Read More

Hämeen taidetoimikunta hakee säveltaiteen läänintaiteilijaa

Hämeen taidetoimikunta on julistanut haettavaksi säveltaiteen läänintaiteilijan Kanta- ja Päijät-Hämeen alueelle. Työsuhde on määräaikainen ja alkaa 1.11.2012.

Read More

Kaappaa sinäkin kaveri taiteen maailmaan – valtakunnallinen kampanjaviikko 21.–27. toukokuuta

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -viikkoa vietetään 21.–27. toukokuuta. Viikon aikana nostetaan esiin taide- ja kulttuuritarjontaa ja innostetaan ihmisiä haastamaan ystävänsä mukaan matkalle...

Read More

Historiallinen läänintaiteilijailta Tampereen kupeessa 10. toukokuuta

Pirkanmaan nykyiset läänintaiteilijat ovat kutsuneet kaikki läänintaiteilijat - sekä nykyiset että entiset - viettämään yhdessä iltaa torstaina 10. toukokuuta Ylöjärvelle Akun tehtaalle.

Read More

Toimikunnat ottivat kantaa Taiteen edistämiskeskukseen

Nykyisen Taiteen keskustoimikunnan toimielimet antoivat lausuntonsa Taiteen edistämiskeskuksesta.

Read More

Miten taiteen apurahoista tulisi päättää – kyselyyn vastasi 1800 taiteilijaa

Taiteen keskustoimikunta muuttuu Taiteen edistämiskeskukseksi 1.1.2013, mikäli opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema uudistus toteutuu. Uudistus vaikuttaa muun muassa siihen, millaiset...

Read More

Miten taiteen apurahoista tulisi päättää - vastaa ja vaikuta

Taiteen keskustoimikunta muuttuu Taiteen edistämiskeskukseksi 1.1.2013, mikäli opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelema uudistus toteutuu. Uudistus vaikuttaa muun muassa siihen, millaiset...

Read More

Contact

Arts Council of South Savo
Paukkulinna, Paukkulantie 22
50170  Mikkeli
Map
Tel. +358 15214500

fax 015225230
riitta.moisander@minedu.fi
Office