ETUSIVU AJANKOHTAISTA
Petri Kuljuntausta, Jani Nuutinen ja Outi Nyytäjä saivat taiteen valtionpalkinnot 2005

Petri Kuljuntausta ja Outi NyytäjäTaiteen keskustoimikunnan myöntämät taiteen valtionpalkinnot 2005 jaettiin 23. marraskuuta Helsingissä. Palkinnon saivat säveltäjä-muusikko-tutkija Petri Kuljuntausta, sirkustaiteilija Jani Nuutinen sekä dramaturgi Outi Nyytäjä. Kukin palkinto on 15 000 euroa. Palkinnot luovutti johtaja Rauno Anttila opetusministeröstä.

Taiteen valtionpalkinnot ovat tunnustuksia kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai pitkäaikaisesta ja merkityksellisestä taiteellisesta toiminnasta. Taiteen keskustoimikunnan kirjaamat palkitsemisperusteet ovat luettavissa kokonaisuudessaan tästä (pdf-tiedosto).

Palkinnot luovuttanut Rauno Anttila muistutti palkintopuheessa, että luovuus ei kehity eikä johda innovatiivisuuteen sattumanvaraisesti. "Luovuuden edistämistä varten tarvitaan erityinen pedagoginen välineistönsä muun muassa kasvatuksen ja koulutuksen tarpeisiin. Varhaiskasvatuksessa tulee luovuuspedagogisin menetelmin huolehtia lapsenomaisen vapaan luovuuden säilymisestä ja kehittymisestä, myöhemmin koulutuksessa ja työelämässä aikuisluovuuden tarpeista".

"Arkielämä on luovuuden toteutumisen päänäyttämö. Pyrkimys edistää luovuutta yhteiskunnassa edellyttää luottamusta ihmisten kykyyn ja haluun käyttää omia luovia ja muita voimavarojaan. Jokaisella yksilöllä on luovaa potentiaalia, lahjakkuutta ja kykyjä, joiden ilmaiseminen ja kehittäminen on hänen perusoikeutensa - ja samalla yhteiskunnan taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kehityksen tärkeä voimavara."